Historia
Suur-Leppävaaran Demarit 110 vuotta 16.7.2021.
Leppävaaran alue alkoi kehittyä vuonna 1903 liikenteelle avatun Pasila-Karjaa-Turku –rautatieyhteyden varrelle. Rautatieyhteys Helsinkiin houkutteli alueelle erityisesti pääkaupungissa työtä tekevää väestöä ja rataosuuden myötä Espoon väkiluku alkoi kasvaa aiempaa nopeammin. Vuosisadan alussa Espoon asukasluku oli 6 218 (v. 1905), samaan aikaan Leppävaarassa asui 353 vakituista asukasta sekä tilapäisesti asuvia “patterityöläisiä”.
Rataosuuden avautuminen ja Leppävaaran pysäkin avaaminen seuraavana vuonna vaikuttivat erityisesti Espoon pitäjän itäosien kehitykseen. Rautatiellä onkin ollut suuri vaikutus alueen kehittymiseen ja jopa alueen silloinen nimi Alberga, perustunee rautatien varrella sijainneeseen Albergan laiturivaihteeseen. Alun perin Leppävaara muodostui muutamista suurista verotiloista, joita alettiin lohkoa omakotitalotonteiksi väkimäärän kasvaessa 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Näin syntyi mm. Harakan alueena tunnettu nykyinen Lintuvaara.
Albergan Työväenyhdistys perustettiin vuonna 1911. Leppävaarassa oli tuolloin runsas 300 asukasta, joista moni oli Helsingissä työssäkäyvää työväkeä ja alueella asui myös paljon työväenliikkeessä vaikuttavia aktiiveja. Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin 16.7.1911 klo 14. Valitettavasti kokouspaikasta tai osallistujamäärästä ei ole jäänyt pöytäkirjaan merkintää, mutta aikalaiset muistavat kokouspaikan olleen K. Waahdon huvila Harakassa, jossa oli tilava pirtti. Kokouksen puheenjohtajana toimi Juuso Suominen ja sihteerinä Eino Salmela – samat henkilöt valittiin myöhemmin syyskuussa pidetyssä järjestäytymiskokouksessa johtokunnan vakinaiseksi puheenjohtajaksi ja sihteeriksi.
Heinäkuun perustamiskokouksessa päätettiin valita väliaikainen sääntötoimikunta, joka sai tehtäväkseen luoda yhdistykselle säännöt seuraavaan kokoukseen mennessä. Yhdistykseen ilmoittautui tilaisuudessa alustavasti 27 henkilöjäsentä. Seuraavassa kokouksessa elokuussa hyväksyttiin sitten toimikunnan ehdotus muutamilla muutoksilla toimintaohjeeksi yhdistykselle. Uusia jäseniä ilmoittautui kuusi, joten yhdistyksen jäsenmäärä nousi 33 jäseneen. Jäsenmaksuksi – tuolloin sisäänkirjoitusmaksuksi – määriteltiin 7 markkaa. Maksuista kertyneillä varoilla ostettiin 50 kappaletta Suomen Työläisliiton jäsenkirjoja. Albergan Työväenyhdistys oli alkuun Työläisliiton jäsen, aina vuoteen 1919 saakka. Yhteinen taival 1899 perustetun ja 1903 uudelleen nimetyn Sosialidemokraattisen puolueen kanssa alkaisi vasta myöhemmin.
Vasta yhdistyksen kolmannessa kokouksessa päästiin tekemään henkilövalintoja – “kun toivottiin siihen saapuvan enemmän jäseniä, että voi vakinaisen valita.” Kokouksessa päästiin jopa äänestämään ehdokkaiden välillä. Ensimmäisen johtokunnan jäseniksi valittiin puheenjohtajaksi kirvesmies Juuso Suominen ja varalle J. Piironen. Muiksi toimikunnan jäseniksi valittiin Arvid Selin, Kaarlo Waahto, F. Sahlström, Johan Ahlgren ja varalle F. tammi ja E. Stenberg. Sihteeriksi valittiin Eino Salmela ja tilintarkastajiksi Voitto Eloranta ja Sulo Vuolijoki. Lisäksi päätettiin kokousten koollekutsumisesta. Kokousilmoitukset päätettiin julkaista Työmies-lehdessä ja lisäksi tietoa aiottiin jakaa tolppiin naulattavilla ilmoituksilla. Kuukausikokousten ajankohdaksi valikoitui jokaisen kuun toinen sunnuntai.
Yhdistyksen toiminta katkeili sekä toimijoista itsestään johtuvista että maailmanpoliittisista syistä useamman kerran alkuvuosien aikana. Vuonna 1914 toiminta sai kuitenkin lisävauhtia uusien jäsenten myötä ja ajatus työväentalon rakentamisesta lähti itämään ja valmistelut tontin hankkimiseksi alkoivat samana vuonna. Ensimmäisen maailmansodan alettua toiminnassa tuli eteen toinen suvantovaihe, joka kuitenkin päättyi jo vuoden 1916 keväällä ja valmistelut työväenyhdistyksen toiminnan jatkamiseksi pääsivät etenemään. Talkoilla rakennettu Työväentalo valmistui lopulta vuoden 1917 aikana ja jo heinäkuussa 11. päivänä pidetty kokous voitiin pitää omalla talolla.
Työväentalon vihkiäisjuhlat pidettiin lopulta 16.12.1917. Muuta varmaa tietoa vihkiäisjuhlien ohjelmasta ei ole säilynyt, mutta aikalaishaastattelujen mukaan ohjelmassa on ollut mm. kuvanveistäjä Ville Vallgrenin juhlapuhe. Puheessa, jonka Vallgren oli nimenomaisesti itse halunnut juhlassa pitää, hän peräänkuulutti vapaampaa ilmapiiriä ja Ranskan tasavaltaisen valtiojärjestyksen tuomista myös Suomeen. Toisen lähteen mukaan avajaiset pidettiin vasta 30.12. Ja juhla olisi koostunut päivä- ja iltaohjelmasta. Päivänjuhlassa ohjelmassa olisi ollut muun muassa torvisoittokunnan soittoa ja juhlapuhujana yhdistyksen perustajajäsen Voitto Eloranta. Muita yksityiskohtia iltapäivän tilaisuudesta ei ole säilynyt jälkipolville. Klo 19 alkaneissa iltajuhlissa puhui Elviira Willman-Eloranta ja runoja esitti Uuno Laakso ja Arvo Aitamo. Lauluesityksen tilaisuudessa tarjosi Signe Saarela. Lopuksi esitettiin Elviira Willman-Elorannan kirjoittama Viaporin kapinaan perustuva näytelmä “Vallankumouksen vyöryssä”.
Vuoteen 1917 mennessä, yhdistyksen jäsenmäärä oli noussut jo 50 jäseneen. Yhdistyksen hyvä kehityssuunta katkesi kuitenkin kansalaissotaan ja yhdistys menetti sekä sodan aikana että sen jälkeen useita keskeisiä henkilöitä, muun muassa puheenjohtajansa Siivo Rinteen. Tämän lisäksi johtokunnan jäsenistä useat teljettiin vankiloihin tai vankileireihin ja he menettivät mahdollisuuden osallistua yhdistyksen jälleenrakennustyöhön. Työväentalot ja työväenyhdistysten muu omaisuus oli Suomessa yleisesti takavarikoitu kansalaissodan jälkeen ja järjestöjen toiminta oli hetkellisesti täysin lamassa.
Tarve työväenyhdistystoiminnalle oli kuitenkin suuri ja pahimmasta selvittyään yhdistys perusti vuonna 1919 Albergan Työväenyhdistyksen näytelmäseuran. Samana vuonna vanhat Työläisliiton säännöt päivitettiin Sosialidemokraattisen puolueen mallisääntöjen mukaisiksi ja näin alkoi yhdistyksen matka osana puoluetta. Kauaa ei yhteistä taivalta kuitenkaan kestänyt, kun kommunistinen puolue alkoi ulottaa valta-asemaansa myös Espooseen ja aiheuttaa hajaannusta työväenyhdistyksissä. Vuonna 1921 eripura yhdistyksen sisällä johti yhdistyksen hajoamiseen kahteen leiriin ja uuden yhdistyksen perustamiseen. Sosialistista puoluetta kannattavalle joukolle äänestyksessä hävinneet toimijat jättivät yhdistyksen kiinteistöineen ja perustivat uuden, Albergan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistyksen 6.3.1921. Yhdistys hyväksyttiin Sosialidemokraattiseen puolueen jäseneksi ja jäsenmääräksi merkittiin 29 jäsentä.
Yhdistyksen toiminnasta ei ole jäänyt pöytäkirjoja jälkipolville, mutta ulkopuolisten lähteiden valossa toiminta ei näytä olleen erityisen aktiivista. Espoon Sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestön pöytäkirjassa vuodelta 1922 nimittäin mainitaan, että yhdistyksen on lähetettävä edustajansa kokouksiin “jos meinaavat olla yhteistoiminnassa toisten järjestöjen kanssa”. Tilanne paranikin tämän jälkeen hetkellisesti, kunnes yhdistys katosi jälleen niin lopullisesti, että kunnallisjärjestö velvoitettiin noin kymmentä vuotta myöhemmin ryhtymään toimenpiteisiin sosialidemokraattisen puolueosaston perustamiseksi Leppävaaraan.
Uuden yhdistyksen kamppaillessa toimintansa käyntiin saamiseksi, kommunistien haltuun ottama Albergan Työväenyhdistys muuttui Leppävaaran Työväenyhdistykseksi. Tällä toimenpiteellä yritettiin suojata yhdistyksen omaisuuden määrääminen valtiolle, kansallisen mielipiteen käännyttyä kommunisteille epäsuotuisaksi. Albergan Työväenyhdistys siirsi kaiken nimissään olevan omaisuutensa juuri perustelulle yhdistykselle 20.2.1927 pidetyssä kokouksessa. Uusi yhdistys ei kuitenkaan menestynyt ja jäsenmäärä putosi nopeasti olemattomiin. Yhdistys kamppaili jäsenkadon lisäksi myös talousvaikeuksien kanssa koko olemassaolonsa ajan. Kumpikaan Albergan Työväenyhdistyksen hajoamisen jälkeen muodostetuista yhdistyksistä ei siis menestynyt vaan molemmat katosivat vähin erin historian hämäriin.
Leppävaaran Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys perustettiin vuonna 1933, kahden aiemman yhdistyksen raunioille niiden toiminnan lakattua. Ensimmäinen merkki toiminnan uudelleen heräämisestä saatiin 29.7.1933, jolloin yhdistysrekisteriin ilmoitettiin yhdistyksen nimenkirjoittajien vaihtumisesta. Rekisteröinti tapahtui tässä vaiheessa tosin vielä vanhalla, Albergan Sosialidemokraattisen Työväenyhdistyksen nimellä. Yhtenä taustavoimana yhdistystoiminnan henkiinherättämisessä oli Espoon Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö. Vasta vuotta myöhemmin yhdistyksen nimi muutettiin vuosikymmenien aikana tutuksi tulleeseen muotoon, Leppävaaran Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys. Ensi töikseen uuden yhdistyksen johtokunta sai tehtäväkseen palauttaa Työväentalo yhdistyksen omistukseen, tähän heitä kannusti myös Uudenmaan Sosialidemokraattinen Piirijärjestö.
Sitkeiden neuvottelujen ansiosta Albergan / Leppävaaran Työväenyhdistyksen lakkautuksen myötä Helsingin Työväenyhdistyksen omistukseen siirtynyt Työväentalo saatiin lunastettua 17 000 markan kauppasummaa vastaan. Toiminta lähti tämän jälkeen vilkkaasti liikkeelle ja yhdistyksen alaisuuteen perustettiin lukuisia jaostoja ja toimikuntia: Leppävaaran Työväenyhdistyksen näyttämö, naisjaosto, ravintolatoimikunta sekä huvitoimikunta. Toimikunnilla oli alkuun myös tärkeä rooli varainkeruussa ja yhdistyksen velkojen kattamisessa. Myöhemmin perustettiin lisäksi nuoriso-osasto (myöh. Leppävaaran työläisnuoriso-osasto) ja sen piirissä toiminut Opintokerho. Myös Työväentalo oli ahkerassa käytössä ja Työväentalon viereen rakennetulla tanssilavalla vietettiin sekä omia että Espoon kunnallisjärjestön kesäjuhlia.
Vuoteen 1939 mennessä jäsenmäärä saavutti uuden ennätyksen, 88 jäsentä. Sota-aika vaikutti kuitenkin yhdistyksen toimintaan monin tavoin ja yhdistyksen jäsenet osallistuivat myös sotaponnisteluihin. Työväentalolla järjestettiin sotien aikana muun muassa avustusten jakelua vähävaraisille. Myös yhdistyksen vaikutus Espoon kunnan asioihin lisääntyi, yhdistyksen jäsenten tultua valituksi erilaisiin tärkeisiin tehtäviin. Sota-ajasta huolimatta yhdistys juhli 10-vuotispäiväänsä 1943 ja elvytti kertaalleen hiipuneen nuoriso-osaston toiminnan uudemman kerran. Yhdistys järjesti myös kotiinpaluujuhlan sotatoimista palaaville jäsenilleen 10.12.1944. Sota-aika kuitenkin verotti jäsenkantaa ja jäsenmäärä putosi hetkellisesti 54 jäseneen. Vuoteen 1946 mennessä jäsenmäärä kuitenkin oli noussut taas ennalleen, lähes 130 jäseneen.
Yhdistys koki suuren takaiskun vuonna 1952, kun Työväentalo tuhoutui joulukuun 12. päivän vastaisena yönä riehuneessa tulipalossa. Palo tuhosi koko Työväentalon irtaimistoineen ja arkistoineen, vain muutamia yksittäisiä kalusteita ja esineitä onnistuttiin pelastamaan. Palon vuoksi myös yhdistyksen historiankirjoitukseen on jäänyt aukkoja. Syttymissyyksi epäiltiin hieman aiemmin talkootyönä tehdyn peruskorjauksen yhteydessä korjaamatta jätettyjä keittiön ja ravintolan välisiä sähkökytkentöjä. Menetyksen lisäksi vuosikymmenellä koettiin myös menestystä, kun vasemmisto saavutti ensimmäistä kertaa enemmistöaseman vuoden 1953 kunnallisvaaleissa valitussa kunnanvaltuustossa. Uuden toimitalon rakentaminenkin talkootyönä laitettiin alulle ja uusi Kerhotaloksi kutsuttu toimitalo valmistui loppuvuodesta 1958. Kerhotalo vihittiin käyttöön 23.11.1958.
Vuosina 1955-56 yhdistyksen vaiheissa koettiin seuraavat haasteelliset ajat, kun kunnanvaltuustossa alkunsa saaneet ristiriidat alkoivat repiä yhdistystä rikki poikkeuksellisen pahalla tavalla – jopa 48 jäsentä erosi yhdistyksestä tapahtumien vuoksi. Yhdistyksen lisäksi tilanne aiheutti muutoksia myös kunnanvaltuustossa ja asetti myös kunnallisjärjestön toiminnan käymistilaan. Yhdistyksessä riita jatkui vielä useiden vuosien ajan. 1970-lukua puolestaan väritti huoli yhdistyksen taloudesta ja tämän seurauksena merkittävä osa kerhotalosta jouduttiin vuokraamaan ulkopuolisille, ylläpitokustannusten kattamiseksi.
Seuraava suurempi muutos yhdistyksen toiminnassa tapahtui vuonna 1980, kun Mäkkylän Sosialidemokraatit sulautuivat yhdistykseen. Sulautuminen nosti jäsenmäärän uudelleen toiselle sadalle. 1980-luku jatkui aktiivisen kuntapoliittisen vaikuttamisen merkeissä ja vuosikymmenen aikana juhlittiin myös yhdistyksen 75-vuotisjuhlia. 5.10.1986 pidettyä juhlaa varten laadittiin toimittaja Niilo Teerimäen kasaama historiikki, joka on tiettävästi yhdistyksen historian ensimmäisen historiateos. Leppävaaran Työväenyhdistyksen tiloissa pidettyihin juhliin osallistui kaikkiaan 160 vierasta ja juhlapuheen piti SDP:n silloinen puoluesihteeri Erkki Liikanen. Vuosikymmenen alussa hyväksyttiin myös sääntömuutos, joka asetti vuosikokousten määräksi kaksi; yksi keväällä ja toinen syksyllä.
1990-luvulle edettäessä yhdistyksen jäsenmäärä hiipui hiipumistaan ja yhdistyksessä mietittiin keinoja suunnan kääntämiseksi kohti parempaa. Keinoina esitettiin perinteisten kuukausikokousten määrän supistamista ja toiminnan painottamista asukasiltatyyppisiin teematilaisuuksiin, yhteistyössä muiden alueen yhdistysten kanssa. Vuonna 1997 yritettiin jopa uudelleen käynnistää Nuorten Kotkien aiemmin hiipunut toiminta, siinä kuitenkaan onnistumatta. 2000-luvulle tultaessa huomattiin, että yhdistyksen Kerhotalo oli jäänyt pahasti Leppävaaran keskustan ulkopuolelle, eikä sinne saatu enää houkuteltua osallistua paikan päälle. Elokuussa 2004 tehtiin lopulta päätös Kerhotalosta luopumisesta ja se myytiin tontteineen Asuntosäätiölle. Sittemmin Kerhotalona tunnettu rakennus purettiin ja tilalle rakennettiin Asunto Oy Espoon Linnunpesän 11 rivitaloasuntoa. Tyhjän päälle yhdistys ei kuitenkaan jäänyt vaan jo samassa kuussa päästiin allekirjoittamaan ostopaperit uudesta toimitilasta, liiketilasta Lintuvaarantie 8:ssa. Kerhotalolla olleet Mauno ja Tellervo Koiviston kehystetty kuva, Presidentti Tarja Halosen virallinen valokuva sekä Rafael Paasion ja Kalevin Sorsan kuvat ripustettiin uuden toimitilan seinälle, muistona vanhasta Kerhotalosta.
Kerhotalon myymisen jälkeen paitsi yhdistyksen taloustilanne, myös jäsentilanne kohenivat ja molemmat seikat paransivat yhdistyksen toimintaedellytyksiä. Vuoden 2006 presidentinvaaleissa uusi toimitila toimi jopa paikallisena kampanjatoimistona. Yhdistys osallistui niin tämän kuin aiempienkin vuosikymmenten aikana aktiivisesti vaalityöhön ja otti kantaa kunnallispoliittisiin kysymyksiin – lisäksi yhdistys jatkoi keskustelemista paikallisista erityiskysymyksistä ja epäkohtien esiin nostamista. Yhdistyksen sadatta toimintavuotta juhlittiin vuonna 2011 ja samana vuonna julkaistiin yhdistyksen laaja historiikki, jonka painoksia voi yhä vielä löytää antikvariaateista.
2010-luvulla tapahtui seuraavat yhdistyksen historian merkittävät muutokset, kun Leppävaaran Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ja Kara-Viherkallion Sosialidemokraatit yhdistyivät vuonna 2018. Yhdistymisen myötä vanha nimi haluttiin muuttaa uutta yhdistystä paremmin kuvaavaksi ja jäsenäänestyksen jälkeen vuonna 2019 uudeksi nimeksi muutettiin Suur-Leppävaaran Demarit ry. Yhdistyminen toi mukanaan myös Kara-Viherkallion Nuorten Kotkien paikallisosaston, jonka myötä Kotka-toiminta palasi Leppävaaraan vuosien tauon jälkeen.
Yhdistyksen jäsenet ovat kautta aikojen olleet aktiivisia vaikuttajia paikallispolitiikassa ja pitäneet hallussaan lukuisia luottamustoimia niin kunnallisjärjestössä kuin kaupungin eri toimielimissäkin. Yhdistyksellä oli pitkään myös “omat kansanedustajat” ja jopa ministerit! Ansioituneet jäsenet ovat saaneet tasavallan presidentiltä myös arvonimiä; Martta Salmela-Järvinen (sosiaalineuvos), Veikko Rantala (kunnallisneuvos) ja Kaarle af Heurlin (lääninneuvos). Suurin vaikutus Espoon politiikkaan yhdistyksellä on ollut 1930-1960 lukujen välissä, jolloin puolueella oli vahva edustus kaupungin päätöksentekoelimissä. Vaikutus ei ole kuitenkaan tämänkään jälkeen ollut vähäinen vaan yhdistyksen ehdokkaita on vaaleista toiseen valittu niin kunnanvaltuustoon kuin eduskuntaankin.
Jäsenmäärän lasku on aiheuttanut huolta sosialidemokraattisissa yhdistyksissä jo pidempään ja erilaisia ratkaisuja ongelmaan on vuosien mittaan yritetty keksiä Leppävaarassakin. Toiminta on kuitenkin yhä edelleen 2020-luvullakin aktiivista ja jäsenmäärä vakiintunut noin 200 jäseneen. Uusia toimijoita tulee tasaista vauhtia mukaan ja toiminta tasapainoilee perinteiden kunnioittamisen ja uuden ajan välimaastossa, niitä sujuvasti yhdistellen. Taloustilannekin on vakiintunut Kerhotilan myymisen jälkeen ja sijoitustoiminnalla taataan tulojen säilyminen hiipuvista jäsenmaksuista huolimatta. Suur-Leppävaaran Demarit jatkaa edelleen vuonna 1911 perustetun Albergan Työväenyhdistyksen jalanjäljissä Suur-Leppävaaralaisten hyväksi toimimista.
Lähteet:
Rantala, Veikko: Albergan Työväenyhdistys 70 v. (1981)
Teerimäki, Niilo: Leppävaaran Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys r.y. 1911-1986 – 75 vuotta järjestötoimintaa Leppävaaran asukkaitten hyväksi (1986)
Tuomisto, Tero: Se alkoi Harakassa – sata vuotta sosialidemokratiaa Leppävaarassa (2011)